lauantai 22. lokakuuta 2011

UUTISET

4.12.2013 Puoltoista viikkoa lenkkeilemättä (hermoherkkyyttä havaittavissa) flunssaviruksen vuoksi. Rantakylässä ois voinu kokoajan hiihtää, mut ei sinne ole ollut asiaa. Ylläksen reissukin jää nyt väliin. Voiteluhommat jatkuvat siin entiseen malliin. Melko mukavasti ihmiset ovat palvelujani käyttäneetkin. Noin nelikertainen määrä viimevuotiseen verrattuna. Ekat kisaparitkin on jo pohjattu (kolmet junnarisukset Porrassalmen hiihdot).
Käyhän Wauhtipyörässä piipahtamassa. Näet myös fillaroivan pukin.

16.11.2013 Saman verran hiihtoa kuin eilen ja samoilla suksilla. Hiihdon jälkeen pohjissa nihkeä p...kakerros. Tekolumi siis tosi likaista. Ei auta muu kuin todella kovaa vahaa tai fluoria pohjaan, jotta pohjasta tulisi likaa hylkivä. Välillä voi toki ensiavuksi puhdistaa pohjat voiteenpoistoaineella ja jatkaa hiihtämistä. Tätä ei kannata toistaa kovin montaa kertaa, sillä pohjat "kuivavat" liikaa. Paras on uusia vahat mahdollisimman usein.

15.11.2013 Hiihtokausi avattu. Rantakylän tekolumiladulla luistellen 15km. Lämpöasteita kolme, mutta luisto hyvä. Kevyt tuuli kuivatti paanaa ja tekolumi pyöreäkiteistä luistavaa. Mulla suksissa Holmenkol perus betamix ja havut raudalla pinnassa. Luisto hyvä. Kukaan ei laskenu ohi paitsi miä.


5.11.2013 Olen siirtynyt tekemään suksihuoltoja RM Wauhtipyörän tiloihin Urskin kulmalle (Raatihuoneenkadun ja Mikonkadun risteys). Teen edelleen puhelin varausten perusteella ja myös kotona kun niin sovitaan. Eli ne asiakkaat, jotka ovat näin oppineet toimimaan, voivat niin tehdä edelleen.
Marraskuun loppuun on voimassa ns. ensilumen hinnat (kannattaa varautua ennakkoon). Luisto 7€, luito+pito 10€, alusvoitelu+luisto 10€, alusvoitelu+luisto+pito 15€, kuumavahapuhdistus+alusvoitelu+luisto 15€ ja kuumavahapuhdistus+alusvoitelu+luisto+pito 20€. Muut versiot hinnaston mukaan. Wauhtipyörän pojat ottavat aukioloaikoina huoltoja vastaan ja ilmoittelevat minulle niistä. Muista antaa heille puhelinnumerosi, jotta voin mahdollisissa epäselvyyksissä ottaa yhteyttä. Jos haluat (suotavaa) että olen itse paikalla vastaanottamassa suksia, niin soita minulle, niin sovitaan aika ja olen paikalla.
Kunhan talvi iskee kunnolla päälle siirryn pysyvään päivystykseen Wauhtipyörälle iltapäivisin (ilmoittelen tarkemmin). Seuraa myös Suksihuolto Kai Hirvosen "naamakirjaa". Olen paiskannut sinne valokuva-alpumin työtavoistani. Käy vilkaisemassa ja tykkää sivustosta, jos katsot siihen aihetta.
5.-13.12. olen Ylläksellä hiihtämässä. Silloinkin suksia voi Wauhtipyörälle viedä, mutta huollot valmistuvat viivellä.

10.10.2013 Kovin lämmin keli ajankohtaan nähden. Ensi viikolle on luvattu jo selkeitä yöpakkasia ja päivällekkin vain parin asteen lämpötiloja. Kyllä se talvi ajastaan tulee ja hiihtoniilot pääsevät suksiaan huilaamaan. Pian aukeaa ladut pohjoisessa ja putkissahan hiihtäminen on ollut mahdollista pitkin kesää. Varaudu talven tuloon ajoissa ja huollata suksesi kuntoon ensilumia (tai pohjoista tai putkia)varten. Huollan sukset viime kaudesta muuttumattomin hinnoin. Kurkkaa palvelut ja hinnasto. Tervetuloa porkkanapolulle. Soita 0452605270.

13.4.2013 Koko päivän tihutti vettä ja lumet sai kyytiä. Alkaa pikkuhiljaa olla hiihdot hiihdetty. Älä hylkää suksiasi kesän ajaksi nurkkaa selaisena kuin ne nyt ovat vaan tuo ne edulliseen kevät huoltoon. Putsaan suksesi alta ja päältä sekä laitan luistopinnoille suojavahat. Näin suksesi säilyvät puhtaina ja hyväkuntoisina ensi syksyyn.
Luistelusukset 10€ ja Pertsat 15€.

27.1.13 Launtaina ja sunnuntaina hisuttelemassa Hauholla. Molempina päivinä noin -4..-5. Lauantaina vanha ja sunnuntaina uusi lumi. Molempina päivinä alla holmenkol matrix sin ja matrixin HF murut midinä sekaisin. Pääsin vähän vertailemaan muihin ja totesin, että tappio muille johtuu jostakin muusta kuin suksista ja voitelusta. HYVÄ liuku.

20.1.13 Viikolla neljä voitelupäivystys arkipäivisin klo 12-15. Voitelut heti ilman varauksia mikäli ei jonoja.
Tammitarjoukset voimassa! Latupirtin ladulta reilusti vaan etupihalle sukset voideltavaksi.

6.1.13 -6 vaihtelevaa, uutta hienorakeista, rakeista karkeaa ja kovaa jäistä lunta.
Luistona pelasi erittäin hyvin Holmenkol Betamix -4...-14. Pitona oli Holmenkol basewax (pohjav), kerros Roden supergiallaa -1...-5 ja pari kerrosta Holmenkol blue spezial -1...-6. Suksi kylmään ulos ja jäähtyneeseen sukseen huntu Holmenkol blue extra -2...-6. Uudella hienorakeisella ja rakeisella karkealla pito erinomainen ja jäisellä tyydyttävä.

 3.1.13 +2 märkä. Pitoon alle Holmenkol sininen liisteri ja päälle Roden multigrade ja Holmenkol black spetzial sekaisin. Pito hyvä eikä jarrannut.

13.11.2011
Ajattelin tässä kertoa niille, jotka blogia käyvät lukemassa, seikkaperäisiä työskentelytapojani.
Ensin luistovoitelu:
1. Puhdistusharjaus messinki- tai kupariharjalla, muutama kerta kärjestä kantaan päin työntäen
2. Harjauspölyn poispyyhkiminen kuituliinalla
3. Kelin mukaisen luistoparafiinin sulatus voiteluraudalla reiluiksi juoviksi olaksen molemmin puolin
4. Parafinin imeytys suksen pohjaan voiteluraudan pitkin rauhallisin vedoin
5. Suksen jäähdyttäminen huoneen lämpöiseksi
6. Suksen siklaus ylimääräisestä parafiinista järjestyksessä olas (olaspuikolla), kantit, pohjat, sikliä liikutetaan pitkin rauhallisin työnnöin kärjestä kantaan
7. Suksen pohjakuvion aukaisu messinkiharjalla pari vetoa kärjestä kantaan
8. Harjauspölyn poispyyhkiminen kuituliinalla
9. Harjaus nailonharjalla, pohja kiiltäväksi
10. Viimeistely kuituliinalla
Työvaiheet ovat melkein samat tehtiin sitten kuumavahapuhdistus, alusvoitelu tai kelivoitelu (luistovoitelu), voiteissa ja suksen käsittelylämpötiloissa löytyy erot.

Sitten pitovoitelu
1. Vanhojen pitovoiteiden poisto viistosiklillä kaapimalla
2. Viimeistely voiteenpoistoaineella ja karhunkielellä hankaamalla
3. Tarvittaessa voidepesän paikan tarkastus jousivaa'alla
4. Voidepesän rajaus teipein
5. Voidepesän karhennus hiomapaperilla (100-120), ensin poikki suksen ja lopuksi 1-2 kertaa pituus suuntaan
6. Karhennusjätteen pyyhkiminen pois kuituliinalla
7. Pojavoiteen levitys ohueksi tasaiseksi kerrokseksi koko voidepesän alueelle
8. Pohjavoiteen lämmitys kuumailmapuhaltimella
9. Pohjavoiteen tasoitus synteettisellä korkilla teipistä teippiin vedoin
10. Jäähdytetään suksi huoneen lämpöiseksi
11. Levitetään voidepesän alueelle ohut tasainen kerros keliä vastaavaa voidetta pehmeämpää pitovoidetta
12. Voide tasoitetaan synteettiisellä korkilla teipistä teippiin vedoin
13. Edellisen kerroksen päälle levitetään ohut tasainen  kerros keliä vastaavaa pitovoidetta
14. Voide tasoitetaan synteettisellä korkilla teipistä teippiin vedoin
15. Pehmeämmän ja kovemman pitovoiteen vuorottainen lisääminen toistetaan vielä kolme kertaa kerroksen pituutta lyhentäen muutama sentti kerrallaan (pyramidivoitelu)
16. Poistetaan teipit ja viimeistellään voidepesän rajat kuituliinalla
Niinkuin voit todeta, niin itseasiassa pitovoitelun oikeaoppinen suorittaminen on huomattavasti vaativampi suorittaa kuin luistovoitelu ja hinnat ovat kuitenkin olleet palveluntarjoajilla yleensä päinvastaiset.